


”On todella edistyksellistä, että asukkailla on mahdollisuus osallistua!”
Mäkikodissa asuva Jouko on aktiivinen toimija Lilinkotisäätiössä. Taloudesta ja politiikasta kiinnostunut Jouko on säätiön hallituksen asukasedustaja ja mukana myös johtotiimityöskentelyssä, talous- ja prosessitiimissä. Jo Mäkikodin aulaan astuessa aistii mukavan...
Tarmo vaihtoi karaokelavat kuoroon
Sepänkodissa asuva Tarmo on ollut mukana säätiön kuorotoiminnassa lähes alusta saakka. Musiikki-ihmiseksi kuvailtu Tarmo nauttii laulamisesta niin yksin kuin ryhmässäkin. Syksyllä 2019 Lilinkotisäätiön kuorotoimintaa käynnistettiin säätiön ja Metropolia...
Pelitestaus toi uusia tuulia muuten tylsään koronakevääseen
Lilinkotisäätiöllä asuva Daniel joutui muiden asukkaiden tavoin mukautumaan kevään aikaisten rajoitusten takia uudenlaiseen arkeen. Kevät toi kuitenkin Danielin elämään myös täysin uutta sisältöä toipumispelitestaajana. – Muutin Lilinkotisäätiölle yhdeksän vuotta...
Kirjailija Helli kannustaa kaikkia tarttumaan kynään
Lilinkotisäätiölle tänä keväänä muuttanut Helli viihtyy Sepänkodissa. Pitkän uran kirjailijana tehnyt Helli jatkaa yhä kirjoittamista ja rohkaisee muitakin kirjoittamaan. Keväällä Sepänkotiin muuttanut Helli on kirjoittanut ja julkaissut teoksiaan jo kolmella...
Viimeisimmät kommentit