Lilinkotisäätiö viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi Lilinkotisäätiön kehittämispäällikkö Heikki Hyvönen avaa juttusarjassaan säätiön 15-vuotista taivalta. Sarjan ensimmäinen osa pureutuu Lilinkotisäätiön alkuvuosiin, siihen mistä kaikki sai alkunsa.
Helsingissä mielenterveyskuntoutujien asuminen toteutettiin vuosituhannen vaihteeseen asti portaittaisen kuntoutusmallin mukaisesti, johon oli otettu vaikutteita Tampereen Sopimusvuoresta. Mallin mukaan sairaalasta siirryttiin kuntoutusosaston kautta kuntoutuskoteihin, siitä pienasuntoihin, jälleenvuokrausasuntoihin ja viimein tavoitteiseen eli omaan asuntoon.
Kaikille asian parissa työskennelleille oli selvää, että malli oli puutteellinen. Yhä useampi kuntoutuja oli pitkiä jaksoja sairaalassa, koska sopivaa asumismuotoa ei löytynyt, jälleenvuokrauksen tuki ei riittänyt ja sopeutuminen yhteisöllisiin kuntoutuskoteihin ei onnistunut. Samaan aikaan suuret ikäluokat alkoivat ikääntyä ja tuen tarve kasvoi. Syntyi ajatus mielenterveyskuntoutujien palvelutaloista.
Ajatuksesta toteutukseen
Palvelutalotuotanto aloitettiin rahoitusteknisistä syistä Niemikotiyhdistyksen nimen alla vuonna 2002. Niemikotisäätiön kannatusyhdistyksenä tuolloin toiminut Niemikotiyhdistys muutettiin kuitenkin vuonna 2004 säätiömuotoiseksi ja nimettiin perustajajäsenensä, eläkkeellä olevan kaupunkineuvos Anna-Liisa Hyvösen lempinimen mukaan. Lilinkotisäätiö oli syntynyt.
Rakennusvaiheessa säätiön toimintaa johti Leena Juslin, aluksi oman toimensa ohella – hän oli rakennustöiden alkaessa Niemikotisäätiön toiminnanjohtaja – ja sitten päätoimisesti eläkkeelle jäämiseensä asti, vuoteen 2006.
Kuusi taloa kuudessa vuodessa
Säätiön palvelutalot rakennettiin nopealla tahdilla, kuusi taloa kuudessa vuodessa. Talot saivat nimensä sijaintinsa perusteella: Mäkikoti Niemenmäestä, Sepänkoti Sepänmäestä, Viertokoti Vanhasta Viertotiestä, Pekinkoti malmilaisten Långinojasta käyttämän vanhan nimityksen (Beck) mukaan, Koskikoti Koskelasta ja Suutarinkoti Suutarilasta. Palvelutalojen lisäksi halusimme asukkaidemme loma- ja virkistyskäyttöön oman paikan. Aluksi meillä oli käytössä talot Lippajärvellä Espoossa, Villingin saaressa Helsingin edustalla sekä Leppijärvellä Loimaalla ennen kuin löysimme lopulta oman lomapaikan Salmijärven rannalta Vihdistä, joka on aktiivisessa käytössä yhä edelleen.
Alkuvuosien kasvu oli kiihkeää ja organisaation resurssit menivät talojen sisustamiseen, henkilökunnan rekrytoimiseen ja muihin käytännön järjestelyihin, toiminnan sisällön suunnittelun jäädessä talojen työryhmille. Tuolloiset toimintamallit omaksuttiin pitkälti jo olemassa olevilta toimijoilta, esimerkiksi yhteisöllinen malli Sopimusvuoren mallia soveltaen, laatukriteerit Niemikotisäätiöltä ja työvuorosuunnittelu Hesperian sairaalasta.
Uhkakuvat osoittautuivat turhiksi
Toimintamme perusperiaatteet olivat alusta asti selvät: tarjoamme ympärivuorokautista tukea, ateriapalveluja ja pyrimme kaikin tavoin tukemaan asukkaidemme päätöksentekovaltaa. Tavoitteenamme oli synnyttää terapeuttisia yhteisöjä.
Alku oli hapuileva ja saimme paljon epäileviä kommentteja ja varoitteluja, rakentavien neuvojen ollessa harvassa. Syntyneet yhteisöt näyttivät kuitenkin nopeasti potentiaalinsa, lisäksi asukkaat arvostivat monelle ensimmäistä omaa kotia ja kaikki uhkakuvat osoittautuivat turhiksi.
Alkuvuosien rakennusvaiheen jälkeen alkoi voimakas toiminnan sisällön kehittämisen aika, josta voit lukea juttusarjan seuraavissa osissa.
Viimeisimmät kommentit