


”Siteet eivät katkea eläköitymisen myötä”
Mäkikodissa huoltomiehenä työskentelevä Lauri on ollut Mäkikodissa sen perustamisesta lähtien eli vuodesta 2002. Pitkä työura Lilinkotisäätiöllä päättyy huhti-toukokuun vaihteessa Laurin jäädessä eläkkeelle. Kevään aikana eläköityvän huoltomies Laurin rooli...
Ohjaaja Joni ihastui Lilinkotisäätiöön jo siviilipalvelusaikanaan
Nuoruudessa suoritettu siviilipalvelus jätti lämpimät muistot, jotka toivat Jonin takaisin säätiölle ohjaajan rooliin vuosikymmen myöhemmin. Joni kertoo nyt ensimmäisestä vuodestaan vakituisena ohjaajana. – Suoritin siviilipalveluksen Pekinkodissa vuonna 2010, mutta...
Innovaatiokilpailun voitto Suutarinkodin ohjaaja Sannalle
Kehittämistiimimme palkitsee vuosittain vuoden innovaation eli jonkun säätiön toimintaa kuluneen vuoden aikana luovasti kehittäneen teon, ihmisen tai muun innovaation. Tämän vuoden innovaatiokilpailun voitti Suutarinkodin ohjaaja Sanna. Kilpailun järjestäjänä ja...
Viimeisimmät kommentit