Nuoruudessa suoritettu siviilipalvelus jätti lämpimät muistot, jotka toivat Jonin takaisin säätiölle ohjaajan rooliin vuosikymmen myöhemmin. Joni kertoo nyt ensimmäisestä vuodestaan vakituisena ohjaajana.

– Suoritin siviilipalveluksen Pekinkodissa vuonna 2010, mutta sen jälkeen elämä vei minut vuosiksi toisaalle, kaupan alalle, sirkusopettajaksi ja yrittäjäksikin, Pekinkodissa ohjaajana työskentelevä Joni muistelee.

Lopulta vuosia myöhemmin, osittain säätiöltä saamiensa lämpimien muistojen innoittamana, Joni aloitti lähihoitajaopinnot. Valmistuttuaan hän työskenteli hetken aikaa kotihoidossa, mutta hakeutui pian takaisin siviilipalvelusvuotena tutuksi tulleeseen Pekinkotiin, tällä kertaa ohjaajan rooliin.

Ihmiseltä ihmiselle

– Työpaikalla on tärkeää, että saan olla oma itseni. Myös työn tietynlainen itsenäisyys ja vapaus sekä omien vahvuuksien hyödyntäminen saivat minut alun perinkin ihastumaan Lilinkotisäätiöön työpaikkana. Kaikki tämä heijastuu myös asukkaisiin, Joni sanoo hymyillen.

Joni kertoo työskentelevänsä aina ihmiseltä ihmiselle -periaatteen mukaan ja pyrkii tuomaan osaltaan iloa niin asukkaiden kuin koko työyhteisönkin päiviin.

Työnkuva muovautuu omien mielenkiintojen mukaan

Ensimmäinen vuosi Lilinkotisäätiöllä ohjaajana on mennyt Jonin mukaan pitkälti omaa paikkaa ja itselle mieluista työnkuvaa hakiessa.

– Säätiöllä on niin monia eri mahdollisuuksia vaikuttaa ja olla osallisena toiminnassa, että olen oikeasti joutunut pohtimaan mikä minua itseäni kiinnostaa ja mihin kaikkeen toisaalta on aikaa ja voimavaroja lähteä mukaan, Joni kertoo.

Oma paikka on löytynyt ja työ on muovautunut vuoden aikana kiinnostavaksi kattaukseksi monenlaisia, itselle mieluisia työtehtäviä. Vaikka Joni toimii nimellisesti Pekinkodissa ohjaajana, on hänen työnkuvansa hyvin laaja.

– Toimin esimerkiksi Pekinkodin liikunta- ja ergonomiavastaavana. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutamme henkilökuntaa toisen Pekinkodin ohjaajan, Niinan, kanssa ja opastamme esimerkiksi siinä, kuinka avustetaan kaatunut asukas ylös ergonomisin ottein. Yhdessä muiden liikuntavastaavien kanssa taas pidämme muun muassa kävelyryhmiä, tuolijumppia ja muita liikunnallisia tuokioita asukkaille, Joni avaa tehtäviään.

Lisäksi Joni toimii työsuojeluvaltuutettuna sekä säätiön avoimen toiminnan ilmaisutaidon ryhmässä ohjaajana. Hän on mukana myös säätiön sisäisissä työryhmissä, kuten säätiön viestintää suunnittelevassa viestintäverkostossa, jonka luottokuvaajana hän on toiminut viime keväästä lähtien. Joni esiintyy myös säätiön uudella rekrytointivideolla, joten monenlaista on vuoden aikana tullut kokeiltua ja koettua.

Joni Lilinkotisäätiön rekrytointivideon kuvauksissa.

– Ensimmäisen vuoden jälkeen on kyllä hyvät fiilikset. On hienoa, että perus asukastyön lisäksi työtään voi muokata juuri sellaiseksi kuin haluaa. Voin tuoda omia kiinnostuksen ja mielenkiinnon kohteitani osaksi työtäni. Se hyödyttää niin asukkaitamme kuin koko työyhteisöäkin, Joni iloitsee.

Uusia unelmia

Liikunta- ja ergonomia-asiat ovat Jonin sydäntä lähellä myös työajan ulkopuolella ja hän kertookin haaveestaan kouluttautua tulevaisuudessa vielä lisää.

– Toivottavasti pääsisin opiskelemaan fysioterapeutiksi jossain vaiheessa, ja jos pääsen, niin minua kiinnostaa mahdollisuus toteuttaa koulutus monimuoto-opintoina työn ohessa, Joni pohtii.

 

LILINKOTISÄÄTIÖ

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät myös somesta:

Pin It on Pinterest