15-vuotiaan Lilinkotisäätiön toiminnan taustalta löytyy todellinen voimanainen, nyt jo 93-vuotias Anna-Liisa Hyvönen, jonka vaiheikas elämä johti muun muassa ensimmäisenä naisena Suomessa apulaiskaupunginjohtajan virkaan.
– Elämääni on mahtunut kaikenlaisia tarinoita ja se on opettanut minulle paljon. Ennen kaikkea sen, ettei yleistä mielipidettä vastaan taistelemista tai epäkohtiin puuttumista tule pelätä, summaa Anna-Liisa Hyvönen, eläkkeellä oleva kaupunkineuvos.
Tätä oppia noudattaen hän oli muuttamassa Helsingin mielenterveystyötä ja vaikuttamassa
Lilinkotisäätiön syntyyn.
Sokkikommentti johti muutokseen
Anna-Liisa Hyvösen poliittinen ura alkoi sattumalta, kun hän jatkosodan jälkeen liittyi SKP:n jäseneksi ja oli mukana perustamassa poliittista nuorisojärjestöä, Suomen Demokraattista nuorisoliittoa. Vuonna 1972 hänet valittiin kansanedustajaksi ja kahdeksan vuotta myöhemmin Helsingin kaupungin terveydenhuollosta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan virkaan.
– Mielenterveystyön muutos Helsingissä alkoi ollessani apulaiskaupunginjohtajana isännöimässä tilaisuutta ulkomaalaisille vieraille. Pidin puheen, jossa ylpeänä kerroin, kuinka paljon meillä on ihmisiä muun muassa Nikkilän mielisairaalassa ja Röykässä. Olin onnessani siitä, kuinka Helsinki on hyvä paikka, kun meillä on niin paljon mielisairaaloita, Anna-Liisa muistelee.
– Tilaisuuden jälkeen eräs vieraista tuli luokseni ja totesi ettei ollut tiennytkään, että Suomessa on tällaista poliittista vainoa, kun meillä on niin paljon ihmisiä suljettuina mielisairaaloihin.
– Se kommentti oli kova sokki. Valvoin koko yön ja mietin, että ei voi olla totta, että näyttäydymme maana, jossa on poliittista vainoa. En ollut ennen sitä tullut ajatelleeksi, että mielisairaaloissamme on ihmisiä, jotka voisivat koska hyvänsä asua normaalisti, Anna-Liisa kertoo.
Suljetusta mielisairaanhoidosta avoimeen hoitoon
Heti seuraavana päivänä Anna-Liisa suuntasi silloisen kaupunginjohtajan Raimo Ilaskiven puheille, joka antoi luvan suljetun mielisairaanhoidon purkamiseen ja mahdollisimman monen mielenterveyspotilaan siirtämiseen avoimen hoidon piiriin.
Tämän jälkeen Anna-Liisa otti neurologian professoriksi kouluttautuneen lääkintöhallituksen
pääjohtajan Erkki Kivalon kanssaan Nikkilään katsomaan, löytyisikö sieltä ihmisiä, jotka pärjäisivät avoimessa hoidossa.
– Muistan sen aina. Meitä vastassa oli sairaanhoitaja, joka avasi lukitun oven toisensa perään ja huoneissa istui valtavasti miehiä. Erkki Kivalo katseli ympärilleen ja kysyi hoitajalta, kuinka moni näistä potilaista on viimeisen vuoden aikana käyttäytynyt epänormaalisti. Hoitaja osoitti jokaisessa huoneessa muutamaa miestä ja kertoi heidän huutaneen kovalla äänellä.
– Kun lähdimme Nikkilästä, kääntyi Kivalo puoleeni ja totesi minulle, ettei hän tunne siviilejä, jotka eivät joskus huutaisi kovalla äänellä. Meille molemmille oli selvää, että suurin osa noista lukkojen taakse suljetuista ihmisistä voisi pärjätä avoimessa hoidossa, Anna-Liisa muistelee.
Pian tämän jälkeen potilaita alettiin siirtää avoimeen hoitoon sitä mukaa kun asuntoja ja henkilökuntaa saatiin. Kuntoutuskoteja perustettiin tavallisille asuinalueille, mikä aiheutti paljon vastusta ja pelkoa.
– Ei kestänyt kuitenkaan kuin puolisen vuotta, kun alueen asukkaat tulivat luokseni pyytämään anteeksi, sillä heidän mukaansa rauhallisempaa ja hiljaisempaa asuntoa ei ollutkaan kuin se, johon sijoitimme Nikkilästä vapautettuja potilaita, Anna-Liisa kertoo hymyillen.
Lilinkotisäätiön perustuksilla
Aluksi toiminnasta vastasi vuonna 1983 perustettu Niemikotisäätiö. Asuntojen lisäksi avoimessa hoidossa oleville potilaille tuli tarjota virikkeellistä päivätoimintaa sekä päivystystä myös öisin. Palvelutalotuotannon tullessa ajankohtaiseksi 2000-luvun alussa, rahoitusteknisistä syistä Niemikotisäätiön rinnalla aloitti aiemmin kannatusyhdistyksenä toiminut Niemikotiyhdistys, joka rakennutti ensimmäisen palvelutalon vuonna 2002.
Niemikotiyhdistys muutettiin vuonna 2004 säätiömuotoiseksi toimijaksi. Näin sai alkunsa
Lilinkotisäätiö, jonka toiminnalle alkusysäyksen antoi Anna-Liisa Hyvönen ja hänen halunsa muuttaa suomalaista mielenterveystyötä.
Anna-Liisan omassa versiossa Lilinkotisäätiön nimi tulee tuolloisen Niemikotisäätiön ja Niemikotiyhdistyksen toiminnanjohtajan Leena Juslinin Lilli-koiran mukaan. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Lilinkotisäätiö sai nimensä Anna-Liisan lempinimen mukaan, joka on Lili. Säätiö halusi näin kunnioittaa mielenterveystyön airuena toiminutta Anna-Liisaa tekemästään työstä.
Työ kantaa hedelmää
– On uskomatonta, kuinka tämä kaikki on tapahtunut niin valtavan lyhyessä ajassa, kun minä kuitenkin yhä elän, Anna-Liisa hämmästelee.
– Ei ole enää Nikkilän sairaalaa, Röykkää tai Hesperiaa, ja Aurorakin ollaan lakkauttamassa. On se muutamassa kymmenessä vuodessa totaalisesti muuttunut, kun 1400 sairaalapaikasta on laskeuduttu 30-40 paikkaan. Ja etenkin se ajatus on muuttunut. On tultu ihmisten eristämisestä siihen, että se on sairaus muiden joukossa.
– Olen kauhean onnellinen Lilinkotisäätiöstä ja sen toiminnasta! Haluan lähettää terveiseni 15-vuotiaalle säätiölle, että kehittäkää toimintaanne jatkossakin niin, että ihmiset kokevat itsensä merkityksellisiksi, Anna-Liisa sanoo hymyillen.
Viimeisimmät kommentit