Mistä sinä unelmoit? Lottovoitto on varmasti melko yleinen toive monelle meistä, mutta jos oikein pysähdyt pohtimaan omia unelmiasi, niin millaisia asioita unelmakarttaasi piirtyy? Meillä Lilinkotisäätiöllä uskalletaan unelmoida ja tehdä unelmista totta. Usein unelmoidaan yllä mainitusta lottovoitosta, mutta pääasiassa unelmat liittyvät arkisiin asioihin.

Kesäkuussa palvelutaloissamme järjestettiin arvoviikot, joiden aikana pohdimme Lilinkotisäätiön arvoja, niiden merkitystä ja sitä, kuinka ne näkyvät arjessamme. Yksi neljästä Lilinkotisäätiön toimintaa ohjaavista arvoista on uskallus seurata unelmia.

Ohjaajat ja asukkaat pohtivat arvoviikkojen aikana yhdessä, mitä unelmat merkitsevät, millaisia unelmia kullakin on ja miten niitä voi toteuttaa arjessa. Pohdinnan seurauksena syntyi valtava määrä upeita unelmakarttoja, uusia näkökulmia ja paljon yhteistä keskustelua.

Asukas kokosi paperille unelmiaan, kuten unelmaruokia sekä unelma kissasta tai koirasta kuva.
Isot ja pienet unelmat nostettiin arvoviikoilla esiin.

Unelmakarttoja kokoamassa

Keskustelu unelmista nosti asukkaiden keskuudessa esiin erilaisia näkökantoja: toinen pitää unelmien toteuttamista arjessa tärkeänä, kun taas toisen mielestä unelmointi saattaa kuulostaa ”hömpöttelyltä”. Toiset taas kokevat olevansa liian iäkkäitä unelmoimaan, mutta meidän mielestämme unelmoinnille ei ole ikärajaa! Rohkaisemme jokaista pohtimaan omia unelmiaan sekä keinoja niiden toteuttamiseksi.

Mitä asukkaidemme unelmakarttoihin sitten piirtyi? Esiin nousi viisi merkittävää kategoriaa: matkailu, ruoka, asuminen, terveys sekä läheiset ihmissuhteet. Asukkaamme unelmoivat siis hyvin arkisista ja meitä kaikkia koskettavista asioista. Vaikka tämä voi kuulostaa kliseeltä, niin onni syntyy lopulta arjen pienistä murusista.

Unelmia matkoista ja ruoasta

Matkustaminen ja retket olivat eräs merkittävä unelma – esiin nousi paljon erilaisia matkakohteita, joihin asukkaamme unelmoivat matkustavansa, niin kotimaasta kuin muualtakin. Ja kukapa meistä ei reissuista unelmoisi? Vannoutuneena reissaajana olen sitä mieltä, että matkailu todellakin avartaa. Tai ainakin se tuo hyvää mieltä.

Meillä Lilinkotisäätiöllä tehdäänkin säännöllisesti matkoja sekä lähelle että kauas. Asukkaiden toiveesta voimme lähteä esimerkiksi retkelle Suomenlinnaan tai lomamatkalle Rodokselle. Lisäksi Vihdin-mökkimme on kovassa käytössä etenkin kesäisin. Vähävaraisilla asukkaillamme on mahdollisuus hakea taloudellista matkatukea Lilinkotisäätiöltä, joka auttaa unelmien toteuttamisessa.

Matkailun lisäksi unelmakeskustelussa nousivat esiin ruoat, joista asukkaamme unelmoivat. Mieliruoat voivat kuulostaa pieneltä asialta, mutta ruokiin liittyy paljon tunteita ja muistoja. Ruokaunelmia on helppo toteuttaa, ja palvelutaloissamme valmistetaankin säännöllisesti asukkaidemme toiveruokia ja tehdään retkiä toiveravintoloihin.

Asukkaiden unelmaruokia koottuna yhdelle paperille. Sieltä löytyy muun muassa kasvislasagne, pitsa, letut ja välimeren ruoka.
Asukkaiden unelmaruokia.

Toive itsenäisemmästä asumisesta

Vaikka kaikilla asukkaillamme on oma asunto, koti, palvelutalossamme, niin moni heistä haaveilee itsenäisemmästä elämästä asunnossa, joka ei sijaitse palvelutalossa.

Olemmekin jo aloittaneet pitkäjänteisen työn toteuttaaksemme tämän itsenäisempään asumiseen liittyvän unelman ja tarjoamme palveluasumisen lisäksi yhä enenevissä määrin tuettua asumista normaalin asuntokannan sekaan hajasijoitetuissa asunnoissa. Lisäksi meillä on oma muuttovalmennus niille asukkaille, jotka tavoittelevat itsenäisempää asumista.  

Oma ja läheisten terveys nousi esiin

Etenkin oma terveys sekä psyykkisen ja fyysisen kunnon ylläpito ja kohentaminen nousivat unelmakartoissa esiin. Painonpudotuksestakin oli puhetta. Fyysistä kuntoa tuemme muun muassa sillä, että meillä on oma liikunnanohjaaja, joka vierailee viikoittain palvelutaloissamme. Lisäksi olemme aktiivisesti mukana kävelyfutistoiminnassa.

Teemme asukkaiden kanssa töitä myös psyykkisen hyvinvoinnin eteen. Toimimme toipumisorientaation periaatteiden mukaisesti ja tarjoamme asukkaillemme esimerkiksi avointa toimintaa ja erilaisia ryhmiä ja harrasteita, jotka tukevat asukkaiden toimintakykyä.

Oman terveyden lisäksi moniin unelmakarttoihin tuli toive siitä, että läheiset pysyisivät terveinä. Lilinkotisäätiö pyrkii tekemään myös tällä rintamalla voitavansa ja tarjoaa omaisille virkistystoimintaa sekä mahdollisuuden vertaistukeen ja tapaamisiin isommalla porukalla säännöllisesti. Lisäksi pohdimme parhaillaan yhteistyössä LOV ME -hankkeen kanssa, miten asukkaiden omaiset ja läheiset voidaan huomioida entistä paremmin palvelutalojen arjessa.

Asukkaidemme omaiset ja läheiset ovat myös aina lämpimästi tervetulleita palvelutaloillemme ja osallistumaan yhteiseen toimintaamme.

Unelmat läheisistä ihmissuhteista

Myös unelma läheisistä ihmissuhteista nousi voimakkaasti esiin. Rakkaus, parisuhde ja avioliitto piirtyivät moneen unelmakarttaan.

Tänä keväänä Sexpo järjesti Lilinkotisäätiölle räätälöityä koulutusta useissa toimipisteissämme ja koulutustilaisuuksissa heräsi paljon hyvää keskustelua yhdessä asukkaiden ja henkilökunnan kanssa tunteista, seurustelusta ja rakkaudesta sekä seksuaalisen hyvinvoinnin merkityksestä.

Teemme myös yhteistyötä Aspan Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen kanssa. Henkilöstön lisäkoulutuksen ja monipuolisen yhteistyön kautta olemmekin lisänneet valmiuksiamme keskustella asukkaidemme kanssa näistä melko intiimeistäkin aiheista.

Unelmointi ja unelmien toteuttaminen jatkuu

Arvoviikkojen koonnista jäi valtavasti käteen, niin meille työntekijöille kuin asukkaille itselleenkin. On tärkeää, että ihminen uskaltaa unelmoida, oli kyse sitten arjen pienistä asioista tai isommista haaveista.

Palvelutalon seinälle ripustetut koonnit unelmista. Unelmissa muun muassa oma koira, naimisiin meno ja oma asunto.
Arvoviikkojen sato koottiin näytille palvelutalojen seinille.

Lilinkotisäätiön arvoviikot järjestetään vuosittain, mutta yksilöiden unelmista puhumme päivittäin asukkaidemme kanssa ja toteutamme niitä aina kun mahdollista. Me lilinkotisäätiöläiset olemme ylpeitä saadessamme kulkea yhdessä asukkaidemme kanssa kohti heidän unelmiaan!

Uskalletaan unelmoida!

Satu Seppälä
vastaava ohjaaja ja Lilinkotisäätiön henkilöstötiimin edustaja

 

LILINKOTISÄÄTIÖ

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät myös somesta:

Pin It on Pinterest