Syyskuussa olemme sosiaalisen median puolella käsitelleet työarkea Lilinkotisäätiöllä eri henkilöiden näkökulmasta. Seuraavassa meillä lähes 20 vuotta työskennellyt ohjaaja kertoo omia ajatuksia arjesta säätiöllä:

”Aloitin säätiöllä vuonna 2004.

Toimin Lilinkotisäätiöllä ohjaajana ympärivuorokautisessa asumispalveluyksikössä. Tehtäviini kuuluu huolehtia asukkaiden monenlaisista perustarpeista heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan.Toimin kolmivuorotyössä. Jokaiseen työvuoroon kuuluvat omat, eri vuorokaudenaikoihin liittyvät erityistehtävänsä. Aamu- ja iltavuorojen tehtäviin kuuluu mm. asukkaiden arkitoimissa ja asioinneissa auttaminen, terveydentilan seuranta, lääkehoidon toteuttaminen ja seuranta, ruokailuissa avustaminen sekä virike- ja vapaa-ajantoimintojen järjestäminen.

Työ on monipuolista ja sitä tehdään yhteistyössä työryhmän kanssa. Yövuorossa päätehtävänä on turvata jokaisen asukkaan turvallinen ja rauhallinen yöuni, joka edesauttaa asukkaiden vuorokausirytmin ylläpitämistä.Työssäni mielenkiintoisinta on vuorovaikutus asukkaiden kanssa. Antoisinta on tutustua monenlaisiin persooniin ja kuulla asukkaiden erilaisia tarinoita arjen keskellä. Yhteistyö on toimivampaa ja tasavertaisempaa, kun ohjaaja avaa myös hieman omaa elämänkokemustaan asukkaan kanssa. Haastavinta on kohdata vaikeasti kommunikoivia ja käyttäytyviä asukkaita, joiden kanssa työskentely vaatii pitkäjänteisyyttä ja rauhallista asennetta. Monenlaiset solmut ovat auenneet huumorin ja hyvän tahdon avulla. Myös työryhmän ja esimiesten tuki on tässä työssä ehdottoman tärkeää.

Lilinkotisäätiö on ollut turvallinen ja pitkäaikainen työnantaja. Säätiöllä on ollut mahdollista suunnitella omaa työtään perustehtävien lisäksi myös omien mielenkiintojen mukaiseksi. Byrokratiaa on suhteellisen vähän. Äänensä saa kuuluviin ja asioihin pääsee halutessaan vaikuttamaan monipuolisesti. Vuosien saatossa yhteistyö on hioutunut mutkattomaksi. Ainakin näin olen omalla kohdallani kokenut. Olen mm. saanut esittää toiveet työnkiertoihin liittyvissä asioissa ja näihin toiveisiin on vastattu.”

– Pekinkodin ohjaaja

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest