Koskikodissa asuvan Arnon vauhdikkaat ja vaikeat nuoruusvuodet ovat takana päin ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Rakkaat harrastukset, puhujakeikat ja työ tuovat mieluista sisältöä arkeen ja unelmat kantavat eteenpäin.

– Alun perin tulin hoidon piiriin rajatilapersoonallisuushäiriön takia. Mulla oli masennusta, ahdistusta ja pelkoja, Arno kertoo.

– Mä olin ensin Kellokoskella ja sitten Auroran sairaalassa. Sieltä tulin tänne Koskikotiin noin kahdeksan yhdeksän vuotta sitten.

Ennen Kellokoskelle saapumista Arnon elämä oli ollut sekaisin.

– Olin saanut tehdä vähän mitä huvittaa. Mulla oli aika vauhdikkaat nuoruusvuodet, oli asunnottomuutta, alkoholismia, linnareissua ja muuta, mutta hoitoon pääsyn jälkeen mulle asetettiin rajoja ja käytökseni muuttui nopeasti. Muutamassa kuukaudessa mut vedettiin ylös. Oli hyvä, että joku laittoi ne rajat, se pelasti mun hengen, Arno muistelee kiitollisena.

Kohti unelmia askel kerrallaan

Nyt Arnon elämä Koskikodissa vaikuttaa seesteiseltä ja kaikki unelmat mahdollisilta toteuttaa.

– Olen siirtymässä täältä Koskikodista lähiviikkojen aikana Mäkikotiin. Kävin siellä jo tutustumassa ja näin huoneen, johon pääsen muuttamaan. Mutta pitää vielä odottaa muutama viikko, että se vapautuu, Arno kertoo.

– Odotan jo kovasti muuttoa Mäkikotiin. Uskon, että se tuo elämään uusia juttuja ja vaihtelua. Täällä Koskikodissa on kyllä hyvä henki asukkaiden ja ohjaajien kesken, mutta on silti mukava päästä muuttamaan, kun olen täällä niin kauan jo asunut, Arno pohtii.

Muutto Mäkikotiin vie Arnoa eteenpäin elämässä. Koskikodin tehostetusta palveluasumisesta Mäkikodin itsenäisempään palveluasumiseen siirtyminen tuo uudenlaista vapautta ja vastuuta.

– Mulla oli tuossa useampi vuosi, kun tuntui ettei asiat edenneet mihinkään, mutta nyt näyttää valoisammalta. Paremmalta kuin koskaan aikaisemmin, Arno toteaa tyytyväisenä.

Vaikka ajatukset ovat nyt Mäkikotiin muutossa, niin Arno unelmoi jo tulevaisuudesta omassa asunnossa.

– Mielessä siintää ajatus päästä omaan asuntoon mahdollisimman pian, mutta tiedän, että ensin ajan Mäkikodissa pitää sujua hyvin, Arno sanoo.

Arki koostuu asioista, jotka tuottavat iloa

Lilinkotisäätiöllä eletään omannäköistä arkea, niin myös Arno, jonka arkea rytmittävät muun muassa rakkaat harrastukset, kuten pyöräily ja salilla käynti.

– Käyn myös töissä Niemikotisäätiön Valtti Valmennuksessa kaksi kertaa viikossa pakkailemassa ruuveja ja tai tekemässä vastaavia hommia. Lisäksi käyn Långin talolla pari kertaa viikossa esimerkiksi kaverikahvilassa, muuttovalmennuksessa tai muissa tapahtumissa. Se tuo mukavaa vaihtelua arkeen, Arno kertoo.

Arno kuuluu lisäksi Lilinkotisäätiön puhujatiimiin, joka kiertää erilaisissa tapahtumissa kertomassa säätiön toiminnasta. Lähiaikoina puhujatiimi on menossa muun muassa Aurora-päivään Auroran sairaalalle tekemään säätiötä tutuksi.

– Mä osallistun mieluusti tällaisiin juttuihin ja kerron mielelläni myös omaa tarinaani: miten olen selvinnyt täysin syrjäytyneestä asunnottomasta alkoholistista tähän pisteeseen. Jos se mun tarinan kuuleminen auttaisi muita, Arno sanoo.

Elämässä eteenpäin

Oman asunnon lisäksi Arnolla on myös toisenlaisia tulevaisuuden unelmia ja tavoitteita. Aiemmin vartijana, risteilytyöntekijänä ja kuorma-autokuljettajana työskennellyt Arno haluaisi elämäänsä tulevaisuudessa uusia haasteita.

– Olen työskennellyt eri tehtävissä, mutta ne hommat ei enää kiinnosta. Ne ei oikein olleet mun juttuja. Mä haluaisin yliopistolle opiskelemaan, joko lääkikseen, teknilliseen tai kauppakorkeakouluun, Arno kertoo tulevaisuuden haaveistaan.

 

LILINKOTISÄÄTIÖ

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät myös somesta:

Pin It on Pinterest