Vuoden ensimmäisen blogitekstin kunniaksi otetaan pieni katsaus viime vuoteen ja sen kohokohtiin vertaisohjaajamme Vellun näkökulmasta! Artikkelin kuvat on napattu syksyn valokuvausretkeltä!

”Yksi mieleenpainuvimpia asioita viime vuodessa oli asukastoimikunnan kokoukset, joissa asukkaat pääsivät itse vaikuttamaan ja päättämään, mitä kivaa yhdessä tehdään, kuten retkiä, ryhmiä ja tapahtumia. Käynnistimme myös Pekinkodissa nämä kokoukset!

Mieleen jäi myös Viertokodissa järjestämämme kirpputori, jossa asukkaat osallistuivat niin tapahtuman suunnitteluun, tuotteiden esillepanoon kuin myös maksujen vastaanottamiseen ym. Asioista sovittiin yhdessä ja annetuista tehtävistä otettiin vastuuta. Tottakai tärkeitä olivat myös viikottaiset vakioryhmät, joissa tavoitteena on niin itsensä ilmaisu kuin myös nauru ja hauskanpito.

Pekinkodissa mieleenpainuvaa oli myös upean piha-alueen hyödyntäminen ja siellä isot ja aidot tulet (viimeksi joulun aikaan tapaninpäivänä!) Pihalla oli vuoden aikana paljon mukavaa yhdessäoloa, vilkasta keskustelua ja tietysti makkaran grillausta. 

Keskustelut asukkaiden kanssa kahden kesken olivat tietysti tärkeitä ja ennen kaikkea hetket, joissa he kokevat tulevansa kuulluksi. Asukkaan lausahdus: ”Ai niin, nyt on taas perjantai, kun sä oot täällä”, sai hymyn huulille. Työpäiväni Pekinkodissa on siis perjantai.

Loppuvuodesta meillä oli vielä Viertokodin asukkaiden kanssa iloinen valokuvaus- ja luontoretki. Kuten kuvista näkyy, aihe oli luonto ja hauskanpito. Yksi asukas oli mukana hienolla järjestelmäkamerallaan, jolla hän otti todella laadukkaita kuvia. Lupasin etukäteen asukastoimikuntapalaverissa, että kiipeän puuhun ja lupaus piti tottakai lunastaa! (Katso aloituskuva!)

Retken jälkeisellä viikolla kävimme tutustumassa Oodiin ja tulostimme siellä otoksista isoja ja näyttäviä värikuvia, kokoa A3, ne maksavat Oodissa vain 40snt/kpl! Kuvat laitettin Viertokodin ruokalan seinille ja tietenkin julistettiin kilpailu: paras kuva palkitaan! Parasta oli asukkaiden hyvä fiilis retken aikana, joka välittyy myös valokuvissa. Toimitin heille kuvista myös omat kopiot, näin jää mukava muistijälki!

Tällaiset retket ja tapahtumat ovat myös hyvä keino rakentaa luottamusta asukkaiden ja vertaisohjaajan välille. Luottamuksen vahvistumisen myötä asukkaat kertovat avoimemmin omista asioistaan, jolloin heitä on mahdollisuus tukea entistä paremmin jatkossa.

Innolla odotan, mitä kaikkea vuosi 2026 tuo meille tullessaan! Siitä kuulette lisää täällä blogissa!”

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest