TERVETULOA LÄMPIMÄÄN JA VÄLITTÄVÄÄN TYÖYHTEISÖÖMME

LILINKOTISÄÄTIÖ TYÖNANTAJANA 

Meillä on Helsingissä yhteensä kuusi palvelukotia, joissa tarjoamme mielenterveystoipujille monenlaisia palveluita. Lisäksi tarjoamme tuettua asumista tavallisissa asunnoissa eri puolilla kaupunkia.

Olemme yhteiskunnallinen, voittoa tavoittelematon organisaatio ja käytämme kaiken toiminnastamme syntyvän rahallisen voiton palvelujemme kehittämiseen ja henkilöstön osaamisen kasvattamiseen. Meillä on myös käytössä palkkiopohjainen kannustinjärjestelmä.

Teemme työtä sosiaalialalla poikkeuksellisella tavalla ja korostamme työnantajana yhteisöllisyyttä ja osallisuutta: oman työn ja koko organisaation kehittämiseen kannustetaan ja annetaan monia mahdollisuuksia. Työntekijöillämme on esimerkiksi mahdollisuus osallistua organisaation johtamiseen itseohjautuvien tiimien kautta, jotka ovat tutumpia start up -maailmasta. Meillä pääset porukkaan, jossa työntekijöillä on oikeasti mahdollisuus osallistua organisaation johtamiseen sekä oman työn ja työvuorojen suunnitteluun.

Työntekijänämme saat säännöllistä työnohjausta sekä mahdollisuuksia monipuoliseen virkistymiseen ja kouluttautumiseen. Lisäksi kannustamme työntekijöitämme pitämään huolta itsestään, ja useimmat meistä hyödyntävätkin esimerkiksi mahdollisuuden liikkua – ihan työajalla.

Edellytämme kaikilta työntekijöiltämme tehtävään soveltuvaa koulutusta, sitoutumista laadukkaaseen asukastyöhön sekä säätiömme arvojen sisäistämistä.

Asukastyötä tekevät työntekijät toimivat meillä ohjaajan nimikkeellä. Voit hakea ohjaajaksi, jos sinulla on sosiaali- tai terveysalan tutkinto ammattikorkeakoulusta tai 2. asteen oppilaitoksesta. Palvelukotien ohjaajina työskentelee sosionomeja, sairaanhoitajia, lähihoitajia ja mielenterveyshoitajia.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten lisäksi säätiön palveluksessa työskentelee myös keittiöhenkilökuntaa, joka valmistelee palvelukotien ruuat omissa keittiöissämme.

Noudatamme Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimusta (AVAINTES).

 

LILINKOTISÄÄTIÖ

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät myös somesta:

Pin It on Pinterest

Share This